Nokian_Tyres_Logo_White_2x.png

Kasvu syntyy yhdessä asiakkaidemme kanssa

Meillä on takanamme taloudellisesti menestyksekäs, positiivisten uutisten ja uudistusten siivittämä vuosi. Teimme vahvan suorituksen kaikilla päämarkkinoillamme, lanseerasimme menestyksekkäästi uusia tuotteita, veimme läpi hinnankorotukset eri markkinoilla sekä kasvatimme tuotantovolyymejamme. Vuoden 2017 saavutukset ovat määrätietoisen työn tulosta, ja merkittävät onnistumiset useilla osa-alueilla kertovat henkilöstömme sitoutumisesta tavoitteisiin sekä hakkapeliittahengestä kumpuavasta yhdessä tekemisen voimasta.

Nokian Renkaat on arvostettu yhtiö ja panostuksemme vastuullisuuteen samoin kuin uudistukset organisaatiorakenteessa, strategiassa ja sen mukaisessa brändi-identiteetissä ja -ilmeessä luovat lisäarvoa osakkeenomistajille ja muille sidosryhmillemme.

Uudistumisen kautta luomme vahvan perustan tulevaisuuden menestykselle yhdessä sitoutuneen henkilöstömme kanssa. Vankka osaamisemme, halumme kehittää yhtiötä, uudet mahdollisuudet ja kasvutavoitteet mahdollistavat tuloksiemme parantamisen myös jatkossa.

Kiitokset asiakkaille, henkilöstölle ja muille sidosryhmille vuodesta 2017.

Lue toimitusjohtajan kirje kokonaan (PDF)

Vankka osaamisemme, halumme kehittää yhtiötä, uudet mahdollisuudet ja kasvutavoitteet mahdollistavat tuloksiemme parantamisen myös jatkossa.

Hille Korhonen

Hille Korhonen

Kesäkuussa 2017 Nokian Renkaiden toimitusjohtajana aloittanut Hille Korhonen on ennen kaikkea kehittäjä, joka kuuntelee henkilöstöä ja rohkaisee vastaanottamaan osaamista kehittäviä haasteita. Edistyksellisen johtajan ohjauksessa yhtiössä on uudistettu lyhyellä aikavälillä niin johtamis- ja toimintamalli kuin viety läpi brändiuudistus, joka tukee yhtiön tunnettuutta ja kasvua etenkin lumialueiden ulkopuolella. Hille haluaa luoda yhdessä henkilöstön kanssa Nokian Renkaisiin entistä vahvemman, yhteisiin tavoitteisiin sitoutuneen globaalin tiimin.

Hallitus ja johtoryhmä (PDF)

Maailman pohjoisin rengasvalmistaja tarjoaa mielenrauhaa

Vaativien olosuhteiden asiantuntijana olemme vuosikymmenten ajan edistäneet ja helpottaneet turvallista tiellä liikkumista aina talvimyrskyistä kesäiseen rankkasateeseen. Tänä päivänä ainutlaatuinen erikoisosaamisemme tuntuu ihmisten arjessa turvallisimpina ja laadukkaimpina tuotteina sekä palveluina, jotka tarjoavat kokonaisvaltaista mielenrauhaa.

Kehitämme laadukkaita innovatiivisia renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin tavoitteena kestävä turvallisuus ja ympäristöystävällisyys tuotteen koko elinkaaren ajan. Kestävän tuotekehityksen ja tuotteiden lisäksi pidämme huolta ympäristöstä, ihmisistä sekä toimintamme korkeasta laadusta. Vastuullisuus on luonnollinen osa yhtiömme toimintaa.

Nokian Hakkapeliitta on ollut johtava talvirengasbrändi jo yli 80 vuoden ajan. Pohjoismaissa ja Venäjällä markkina- ja hintajohtajuuden takana ovat tärkeimmät kilpailuetumme: huipputeknologiaan, turvallisuuteen ja aitoihin käyttökokemuksiin perustuva laatumielikuva, vahva jakeluverkosto, logistinen osaaminen ja innovatiivinen henkilöstö. Tärkeitä markkina-alueita ovat myös Keski-Eurooppa ja Pohjois-Amerikka, joista haemme kannattavaa kasvua.

Konserniimme kuuluva Vianor on autonhuoltoon ja rengaspalveluihin keskittynyt ketju, jonka tehtävänä on Nokian Renkaiden markkinaosuuden ylläpitäminen ja brändin tukeminen Pohjoismaissa. Omat tehtaamme sijaitsevat Suomessa ja Venäjällä. Yhdysvaltoihin rakenteilla oleva uusi tehtaamme valmistuu vuonna 2020. Tehtaisiimme on investoitu vuosina 2007–2017 yli miljardi euroa ja ne edustavat laaduntuottokyvyltään ja tuottavuudeltaan alan ehdotonta huippua.

Vuonna 2017 liikevaihtomme oli noin 1,6 miljardia euroa ja henkilöstömäärä vuoden lopussa noin 4 600. Nokian Renkaiden osake on listattu Nasdaq Helsingissä.

Vuoden kohokohdat

243 JOUKKUEEMME KASVOI 243 AMMATTILAISELLA LIIKEVAIHTO KASVOI 13% 346 UUTTA VIANOR-, NAD-, AND N-TYRE-MYYMÄLÄÄ 36% TAVOITTEENAMME OLI 20 % VÄHENNYS TEHTAIDEMME TUOTANNON CO2- PÄÄSTÖISSÄ 2013 ➜ 2020. VUODEN 2017 LOPPUUN MENNESSÄ TOTEUMA OLI HUIMAT 36 % VUONNA 2017 MYYMIEMME RENKAIDEN KESKIMÄÄRIN 7% PARANTUNUT VIERINTÄVASTUS ALENTAA CO2-PÄÄSTÖJÄ VUODESSA 54 000 HENKILÖAUTON VUOSITTAISTEN PÄÄSTÖJEN VERRAN
JOHTAVA POPULAR SCIENCE -TIEDELEHTI MYÖNSI NOKIAN HAKKAPELIITTA 9:LLE BEST OF WHAT’S NEW -PALKINNON
UUSI TEHDAS ALOITIMME UUDEN TEHTAAN RAKENNUSTYÖT YHDYSVALLOISSA ASIAKASTYYTYVÄISYYS NOUSI 2,6%
NOKIAN RASKAAT RENKAAT ILMOITTI NOSTAVANSA TUOTANTOKAPASITEETTIA 50% VASTUULLISIN RENGASVALMISTAJA DJSI WORLD -INDEKSISSÄ

Strategia antaa suunnan valinnoillemme

Tarjoamme mielenrauhaa kaikissa olosuhteissa – elämän vuoksi.

Näin erottaudumme

  • Turvallisimmat renkaat kaikkiin olosuhteisiin
  • Luotettava korkealaatuinen brändi
  • Haluttu yhteistyökumppani
  • Edelläkävijä erikoisrenkaissa
  • Tehokas ja joustava toimitusketju
  • Huipputuloksiin tähtäävä innostunut joukkue

Tavoitteemme

  • Olemme markkinajohtaja valituissa segmenteissä Pohjoismaissa ja Venäjällä
  • Kasvatamme myyntiä 50 % Keski-Euroopassa viiden vuoden kuluessa
  • Kaksinkertaistamme myynnin Pohjois-Amerikassa viiden vuoden kuluessa
  • Toimimme kaikilla merkittävillä talvirengasmarkkinoilla
  • Nostamme oman Vianorin tuloksen (EBITDA) tasoon +3 % vuoden 2019 loppuun mennessä
  • kastavamme myyntiä 50 % Nokian Raskaat Renkaat -yksikössä neljän vuoden kuluessa

Taloudelliset tavoitteet 2016-2018*

  • Markkinoita nopeampi kasvu: vähintään 4–5 %:n myynnin keskimääräinen vuotuinen kasvu
  • Terve kannattavuus: teollisuudenalan paras liikevoittotaso, minimissään 22 %
  • Hyvä tuotto osakkeenomistajille: osinko vähintään 50 % nettovoitosta

*vakailla valuuttakursseilla

Strategiset
painopistealueemme
2017–2022

Tavoitteenamme on olla markkinajohtaja Pohjoismaissa ja Venäjällä sekä kasvaa kannattavasti muilla päämarkkinoillamme: viiden vuoden aikajaksolla kasvatamme myyntiä Keski-Euroopassa 50 prosenttia ja kaksinkertaistamme myynnin Pohjois-Amerikassa. Pitkällä tähtäimellä haluamme olla merkittävä toimija myös kaikilla muilla talvirengasmarkkinoilla. Saavuttaaksemme tavoitteemme keskitymme seuraaviin painopistealueisiin.

Investoimme Pohjois-Amerikkaan

  • Käynnistämme tuotannon Daytonin-tehtaassa 2020
  • Lisäämme bränditunnettuutta ja parannamme renkaidemme saatavuutta.

Investoimme uusiin tuotelinjoihin tukeaksemme Pohjois-Amerikan ja Keski-Euroopan kannattavaa kasvua

  • Jatkamme investointeja tuotekehitykseen ja testaukseen rakentamalla Espanjaan uuden teknologia- ja testikeskuksen.
  • Kehitämme uuden sukupolven kesä- ja all-season-renkaita.

Tuemme asiakkaidemme liiketoimintaa ja kehitämme uusia liiketoimintamalleja

  • Helpotamme asioimista kanssamme edistyksellisillä B2B- ja B2C-ratkaisuilla.
  • Kehitämme edelleen Vianor- ja NAD-konsepteja sekä laajennamme niitä uusille markkinoille.
  • Digitalisaation mullistaessa liikkumista rakennamme yhteistyötä autonvalmistajien ja -myyjien sekä teknologiayhtiöiden kanssa.

Käännämme Vianorin liiketoiminnan kannattavaksi

  • Nostamme vuoden 2019 loppuun mennessä omistamamme Vianorin tuloksen (EBITDA) tasoon +3 prosenttia.

Kasvatamme Nokian Raskaat Renkaat -yksikön liiketoimintaa kannattavasti

  • Kasvatamme raskaiden renkaiden myyntiä 50 prosenttia neljässä vuodessa.
  • Lisäämme kapasiteettia tukeaksemme asiakkaidemme kasvutavoitteita ja vastataksemme lisääntyneeseen kysyntään.

Luomme yhtenäisen joukkueen, jolla on yhteinen visio

  • Vahvistamme uudella johtamis- ja toimintamallilla kansainvälistä yhteistä tapaa tehdä töitä parhaisiin käytäntöihin perustuen sekä osaamisen kehittämistä.
  • Säilytämme kykymme tehdä nopeita päätöksiä, toimia ketterästi ja innovatiivisesti lähellä asiakasta.

Lähellä asiakasta

En odottanut löytäväni rengasvalintani takaa näin samanhenkistä yritystä. On ollut upea huomata, miten innostavaa ja ystävällistä yhteydenpito renkaalaisten kanssa voi olla.”

Rakkautta jo ensi metristä

– Jon vannoo Nokian Renkaiden nimeen

Jonathan Garland on kuljettaja, joka ei valitse helpointa tietä. Tilaisuuden tullen Madisonissa, Wisconsinin osavaltiossa asuva Jon nappaa perheen kyytiin ja suuntaa auton ratin kohti seikkailuja. Nokian all-weather-renkaat vievät perheenisän turvallisesti perille, säästä tai reittivalinnasta riippumatta.

Lue lisää (PDF)

Vastuullista rengaskauppaa ja huolenpitoa autollesi

Vianor on autohuoltoon ja rengaspalveluihin erikoistunut ketju. Palvelupisteet ja verkkokaupat palvelevat sekä kuluttaja- että yritysasiakkaita. Nopean kasvun vuosien jälkeen Vianor keskittyy kehittämään määrän sijaan laatua.

Lue lisää (PDF)

Vastuullista työtä

Parasta työssäni on osallistava kulttuuri ja ammattitaitoiset työkaverit: yhdessä on innostavaa kehittää itseään ja yhtiötämme, edetä kohti uusia onnistumisia. Tärkeää on myös työmme merkityksellisyys, toimimmehan elämän puolesta vastuullista työtä tehden. Maksim Pimenov, laatu- ja rengasteknologia-asiantuntija, Nokian Renkaat

Vahva arvopohja ohjaa toimintaamme

Meitä Nokian Renkaissa yhdistää usko yhteiseen tekemiseen sekä kyky luoda uutta ja kehittää toimintaamme. Luotamme yhdessä oivaltamiseen ja hihat reippaasti käärivään tekemiseen. Pidämme huolta toisistamme, ympäristöstä sekä ihmisten turvallisesta liikkumisesta kaikissa olosuhteissa. Kutsumme ainutlaatuista yrityskulttuuriamme hakkapeliittahengeksi.

Vuonna 2018 aloitamme henkilöstömme kanssa arvokeskustelun, jonka tavoitteena on luoda entistä yhtenäisempi yrityskulttuuri ja tiiviimpi yhteistyö kansainvälisesti.

Lue lisää (PDF)

Kehitystä vastuullisuuden kaikilla osa-alueilla

Vastuullisuus on luonnollinen osa yhtiömme toimintaa: kestävää tuotekehitystä, turvallisia ja ympäristöystävällisiä tuotteita sekä toimintamme korkeaa laatua. Olemme tehneet pitkäjänteistä työtä yritysvastuun saralla niin yhtiömme kuin rengasalan kehittämiseksi. Työmme tulokset todentuivat vuonna 2017, kun Nokian Renkaat valittiin Dow Jonesin kestävän kehityksen DJSI World -indeksiin.

Lue lisää (PDF)

Onnistumisia ja uusia kehityskohteita

Olemme määrittäneet yritysvastuun jokaiselle osa-alueelle tavoitteet, jotka antavat tekemisellemme selkeät suuntaviivat. Vuonna 2017 suunnittelimme myös uuden tiekartan, joka toimii yritysvastuutyön tarkempana ohjenuorana. Edellisen tiekartan hankkeet veimme onnistuneesti loppuun vuoden 2017 aikana. Sekä vastuullisuustavoitteet että tiekartan tavoitteet on asetettu vuoteen 2020.

Lue lisää (PDF)

Kestävää rengaskehitystä

Huolellista laboratoriotestausta, vahvaa kemian osaamista ja ennakkoluulotonta reseptiikkaa – premium-renkaidemme tekninen laatu varmistetaan testaamalla ja tutkimalla jokainen renkaanvalmistuksen raaka-aine ja kehittämällä sekoituksia jatkuvasti eteenpäin. Kehityspäällikkö Harri Myllymaa ja materiaalipäällikkö Anne Ojala eivät epäröi laittaa kokemustaan ja kekseliäisyyttään peliin turvallisten ja ympäristöystävällisten renkaidemme kehityksessä.

Lue lisää (PDF)

Innostunut joukkue yltää huipputuloksiin

Avoin ja osallistava yritys- ja johtamiskulttuurimme takaa innostavan työympäristön. Kehitämme yhdessä tuloksellista työyhteisöä, jossa hyvinvoiva henkilöstö on sitoutunut niin omaan työhönsä kuin yhtiömme menestyksen rakentamiseen. Tavoitteellisen henkilöstöjohtamisen tarkoituksena on varmistaa sitoutuneen, motivoituneen ja ammattitaitoisen henkilöstömme osaaminen, työhyvinvointi sekä tasa-arvoinen kohtelu.

Lue lisää (PDF)

Maailma renkailla

Uudet tuotteet

NOKIAN HAKKAPELIITTA 9 JA HAKKAPELIITTA 9 SUV ovat jo yli 80-vuotiaan Nokian Hakkapeliitta -tuoteperheen uusimmat tulokkaat. Pohjoisen vaihteleviin talviolosuhteisiin kehitetty innovatiivinen talvirengas sisältää patentoitua tuplanastateknologiaa ensimmäisenä maailmassa.

Lue lisää (PDF)

Pohjoista tietotaitoa globaaleille markkinoille

Tinkimätön tuotekehitys ja maailman vaativin testausosaaminen ovat innovaatioidemme perusta. Tuloksena ovat turvallisuutta, ajomukavuutta ja ympäristöystävällisyyttä ympäri maailman edistävät kestävät ratkaisut.

Lue lisää (PDF)

Henkilöautonrenkaat: Vakaasti kasvun tiellä

Nokian Renkaiden Henkilöautonrenkaat-yksikkö kehittää ja valmistaa korkealuokkaisia kesä- ja talvirenkaita henkilö- ja pakettiautoihin sekä SUV-katumaastureihin. Vuonna 2017 yksikön liiketoiminta kasvoi vahvasti kaikilla päämarkkinoilla. Suurin kasvu tuli Venäjältä.

Lue lisää (PDF)

Nokian Raskaat Renkaat vahvisti asemiaan

Nokian Raskaat Renkaat kehittää ja valmistaa raskaan teollisuuden erikoisrenkaita. Vuonna 2017 liiketoimintayksikkö teki sekä myynti- että tulosennätyksen uusien tuoteinnovaatioiden ja hyvän markkinakehityksen siivittäminä.

Lue lisää (PDF)

Vastuullista sijoittamista

Nokian Renkaiden kyky tuottaa arvoa osakkeenomistajille ja muille sidosryhmille perustuu kannattavaan kasvuun ja vahvaan asemaan valituilla liiketoiminta-alueilla. Vahvuuksiamme ovat innovatiiviset edelläkävijätuotteet, luotettu brändi, kestävät asiakassuhteet sekä alan tehokkaimmat ja joustavimmat tuotantolaitokset. Terve kannattavuus sekä markkinoita nopeampi kasvu onnistuvat osaavan ja innostuneen henkilöstön sekä tyytyväisten asiakkaiden avulla.

HAJAUTETTU RISKI
Eri liiketoiminnot useilla markkina-alueilla tasapainottavat maantieteellistä riskiä ja henkilöautonrenkaiden liiketoimintaan liittyvää sesonkiluonteisuutta.

VANKKA MARKKINA-ASEMA
Olemme vahva toimija valituilla markkina-alueilla. Pitkällä tähtäimellä haluamme olla merkittävä toimija kaikilla talvirengasmarkkinoilla.

KOHDENNETUT KASVUHANKKEET
Tähtäämme markkinoita nopeampaan kasvuun strategisesti valituilla hankkeilla. Olemme jatkaneet kilpailukykymme vahvistamista lisäämällä globaalia toimituskapasiteettia, laajentamalla tuotevalikoimaa ja kehittämällä toiminnan ja palveluiden asiakaslähtöisyyttä.

KASVUA TUKEVAT TRENDIT
Digitalisaatio, liikkumisessa tapahtuvat muutokset ja kasvava turvallisuuden tarve lisäävät Nokian Renkaiden kaltaisten vastuullisten toimijoiden kysyntää ja mahdollistavat uudenlaiset liiketoimintamallit.

VASTUULLINEN JA TALOUDELLISESTI VAHVA
Liiketoimintojemme hyvä tulos ja vahva taloudellinen pohja antavat meille erinomaiset mahdollisuudet kehittää kestävää liiketoimintaa, toteuttaa valikoituja kasvuhankkeita ja jakaa hyvää osinkoa. Nokian Renkaat oli vastuullisin rengasvalmistaja kestävän kehityksen DJSI-indeksissä vuonna 2017.

Lue lisää (PDF)

Taloudelliset tavoitteet 2016–2018*

4–5% MYYNNIN KESKIMÄÄRÄINEN VUOTUINEN KASVU

22% ALAN PARAS LIIKEVOITTOTASO MINIMISSÄÄN

50% OSINKO MINIMISSÄÄN

*vakailla valuuttakursseilla

Avainluvut 2017

Milj. EUR 2017 2016 Muutos‑%
Liikevaihto 1 572,5 1 391,2 13,0
Liikevoitto 365,4 310,5 17,7
% liikevaihdosta 23,2 22,3
Voitto ennen veroja 332,4 298,7 11,3
% liikevaihdosta 21,1 21,5
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % 22,4 19,9
Oman pääoman tuotto (ROE), % 15,1 18,7
Korollinen nettovelka -208,3 -287,4 27,5
% liikevaihdosta -13,2 -20,7
Investoinnit 134,9 105,6 27,8
% liikevaihdosta 8,6 7,6
Liiketoiminnasta kertyneet nettorahavarat 234,1 364,4 -35,6
Tulos/osake (EPS), EUR 1,63 1,87 -13,0
Kassavirta/osake (CFPS), EUR 1,72 2,70 -36,3
Oma pääoma/osake, EUR 10,74 10,75 -0,1
Omavaraisuusaste, % 78,2 73,8
Henkilöstö, keskimäärin vuoden aikana 4 630 4 433

Avainluvut

Liikevaihto, liikevoitto ja liikevoitto%

NokianRenkaat-Graafi-al-0-09021804008001 2001 6002 000171615141301020304050LiikevaihtoLiikevoittoLiikevoitto%milj. EURLiikevoitto%
20132014201520162017
Liikevaihto1 521,01 389,11 360,11 391,21 572,5
Liikevoitto385,5308,7296,0310,5365,4
Liikevoitto%25,322,221,822,323,2

Voitto ennen veroja

NokianRenkaat-Graafi-al-2-06021801002003004001716151413milj. EUR
20132014201520162017
Milj. EUR312,8261,2274,2298,7332,4

Tulos/osake

NokianRenkaat-Graafi-al-3-0602180,00,51,01,52,02,53,01716151413EUR
20132014201520162017
EUR1,391,561,801,871,63

Omavaraisuusaste

NokianRenkaat-Graafi-al-9-0602180204060801716151413%
20132014201520162017
%67,667,570,873,878,2

Liikevaihto markkina-alueittain

NokianRenkaat-Graafi-Liikevaihtoliiketoimintayksikoittain-140318_11.3.4.2.
2017
1. Pohjoismaat40 %
2. Muu Eurooppa28 %
3. Venäjä ja IVY21 %
4. Pohjois-Amerikka11 %

Liikevaihto liiketoimintayksiköittäin

NokianRenkaat-Graafi-Liikevaihtoliiketoimintayksikoittain-140318_11.3.2.
20162017
1. Henkilöautonrenkaat67 %69 %
2. Raskaat Renkaat10 %10 %
3. Vianor23 %21 %

Bruttoinvestoinnit

NokianRenkaat-Graafi-al-6-0602180501001502002501716151413milj. EUR
20132014201520162017
Milj. EUR125,680,6101,7105,6134,9

Gearing

NokianRenkaat-Graafi-Gearing-060218-20-10010201716151413%
20132014201520162017
%–4,1–13,6–16,9–19,7–14,2

Henkilöstö keskimäärin

NokianRenkaat-Graafi-TP-hlo-06021801 0002 0003 0004 0005 0001716151413Henkilöä
20132014201520162017
Henkilöä4 1944 2724 4214 4334 630